Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista


Kirjoittaja

Lähes 40v ylipainoinen perheenäiti yrittää karistaa liikakilot pois ja samalla muuttaa elintavat parempaan suuntaan..

Arkisto
29.01.2011 - 19:20

En ole sen kummemmin aloitellut painon pudotusta kuin vähentämällä syömistä. Olen pitkän aikaa syönyt suruuni ja ahdistukseeni. Päätinkin ensiksi vain tarkkailla syömisen määrää niin että vatsani ja mieleni tottuu vähempään määrään ja yrittänyt keksiä tekemistä niille hetkille jolloin aikaisemmin tulin menneeksi kaapille katsomaan että olisiko siellä jotain..

Yksinään tämä on vaikeaa, kun ei ole ketään lähellä tsemppaamassa ja kannustamassa. Saati potkimassa liikkeelle. Siinä minulla onkin seuraava tavoite, liikunnan lisääminen. Se on minulle aina ollut hankalaa, sillä koskaan en ole ollut mikään liikkuja, en edes silloin kun olin hoikka..

Mutta pikku hiljaa hyvä tulee..  tekisi mielesi silti kokeilla vielä gambride kuuria, mutta ajatus niiden litkujen syömisestä, saa etovan olon. Joten ei siis kannata rahojaan siihen tuhlata.

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti 29.01.2011 - 19:32
Pikku hiljaa hyvää tulee! on hyvä teema. Terveyskeskuksesta, apteekista, yksityiseltä lääkääriasemalta voi saada ammatiapua, jos tarvitsee tsemppiä ja asallista tietoa. MTV3 keventäjät ohjelmakin antaa kivaa vinkkiä. Onko Sinulla mitään kivaa kohdetta, jonne olisi hauska kävellä? Bongata lintuja? Tuo liikunta vaatii rohkeutta ajatella asiaa ihan uudella tavalla, etsiä mieleistä tekemistä ehkä ihan uusi harrastus? Kauniita talvipäiviä ja iloa Sinulle!
Teveronika kirjoitti 29.01.2011 - 19:56
Onnea uudelle laihisblogille ja kaikkea hyvää alkaneelle painonpudotukselle.
Tsemppiä sinulle!! =)
kikka kirjoitti 30.01.2011 - 11:39
oletko koeillut sauvakävelyö. on kivaa ja tehokasta. mukavaa sunnuntaipäivää sinulle ja tsemppiä
Sari kirjoitti 30.01.2011 - 12:02
Ekaksi kannattaa satsata kunnon ulkoiluvarusteisiin. Kun on sopivat housut ja nätti takki ja kunnolliset jalkineet, niiden kanssa on mukava lähteä ulos. Valitse kunnollesi sopiva lenkki, josta ei voi kääntyä takaisin eikä oikaista. Nauti erilaisista säistä, katsele luontoa, anna ajatusten virrata eestaas ja yritä löytää kävelyn aikana rentoutunut mieliala. Nauti lenkin jälkeen lämmin suihku, levitä tuoksuvaa vartalovoidetta ja nauti kevyt ateria ja mene pötköttämään sohvalle hetkeksi. Ja kas kummaa, jo viikon päästä rupeat kaipaamaan tätä tunnelmaa ja mieli vetää automaattisesti ulos!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code